Yritämme etsiä lelua. Uimalelua, pehmolelua, jotain persoonallista ja tämän loman kohdemaahan (hah, kohdemaa onkin luultua monipuolisempi sana!) liittyvää. Että olisi sitten jotain, jota näyttää sanojensa tueksi, kun lapsi sanoo että ennen minua teillä oli aina hauskaa. Lomailitte kaukomailla ja kaikkea. Niin sitten me voimme etsiä lelun ja muistuttaa että sielläkin sinä olit ajatuksissa mukana, että ei se nyt niin ihmeellistä ollut, sekään. Että sielläkin sinä olit tärkeämpi.
Lomailu aikuisseurassa on helppoa ja aika hauskaa: vuokrataan auto, syödään kun sopiva paikka tulee vastaan, huonon sään yllättäessä vanutaan majoituksessa ja käydään kyllästymisen iskiessä kuntosalilla. Luetaan maan yhteiskunnallisesta järjestelmästä ja kolutaan jännittäviä paikkoja fiilispohjalta. Ja silti kaikkea leimaa väliaikaisuuden maku: tästäkin voisin jo luopua, mielelläni!
Tällä hetkellä se Oikeasti Kiinnostava ja Tärkeä tilanne on tämä: Emme tiedä, ovatko paperimme lähteneet lapsen kotimaata kohti. Emme millään haluaisi taas kysyä asiasta maavastaavalta, koska normaalissa maailmassa asiakas pidetään tietoisena prosessin kulusta ihan kyselemättä. Kohta on tosin taivuttava ja kysyttävä, sillä paperimme ovat olleet Helsingissä pian kuukauden ja vuosi on vaihtunut. Kai jotain kerrottavaa voisi alkaa jo olla?
Avojaloin 